Kissa pöydälle: Huumeongelmat näkyville

10.04.2021

Joku on pahasti pielessä, kun media revittelee rikkaalla huumediilerillä, kaupunki peittelee alueen huumeongelmia, ja kuudesluokkalaiset ostavat joululahjarahoillaan kannabista.

Istuin kaksi vuotta sitten lentokoneessa matkalla Suomesta Espanjaan. Kyse ei ollut iloisesta lomamatkasta; olin noutamassa ystäväni lasta kotiin. Poika oli ottanut yliannostuksen ja makasi sairaalassa koomassa.

Miten tähän oli tultu? Miten on mahdollista, että tuo iloinen ja rakastettu lapsi taisteli elämästään syystä, jota hänen kohdallaan ei osannut mitenkään odottaa?

Luin paikallisen suomalaisyhteisön FB-sivustoa. Siellä kauhisteltiin siltojen alla asuvien narkkareiden paikallisissa aiheuttamaa pelkoa. Ikään kuin "narkkari" olisi peikko, joka lisääntyy hallitsemattomasti pimeässä siltojen alla.

Näinhän asia ei ole. Huumeita ja muita päihteitä käyttäviä nuoria löytyy kaikenlaisista perheistä Ja tuloluokista. Jokainen heistä on jonkun lapsi. Huumeiden käyttäjäksi ei synnytä - siihen ajaudutaan usein pikkuhiljaa, "harmittoman kokeilun" kautta.

Kun media kirjoittaa juttuja rikkaasta huumediileristä ja tulee samalla luoneeksi hänestä esikuvaa nuorillemme, joku yhteiskunnassamme on pahasti rikki. Vaikutteille altis lukija löytää rivien välistä ajatuksen siitä, että huumeiden välittäminen on yksi bisnes muiden joukossa ja helppo tapa päästä käsiksi isoihin rahoihin, merkkilaukkuihin ja kalliisiin autoihin.

Jostakin syystä en hämmästynyt, kun paikallisessa FB-ryhmässä kerrottiin muutaman kuudesluokkalaisen laittaneen joululahjarahansa kannabikseen. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Kenellä sitten on vastuu? Huumediileri toteaa, ettei hän tavaraa kenenkään nenään väkisin työnnä. Perusvalistunut kansalainen sanoo, että jokainen rakentaa elämästään sellaisen kuin itse haluaa. Suomalaisella sisulla kuuluu perinteisesti pärjätä prkl. Ja jos joku heikompi lajitoveri lankeaa, hänellä on oltava tarpeeksi tahtoa nousta ylös ja riittävän kova halu valita se parempi vaihtoehto.

Entä jos vaihtoehtoja ei enää ole? Kun on vajonnut tarpeeksi syvälle pimeyteen, ei ole tuikkua, jota kohti kurkottaa. Silloin pimeyden katto on rikottava ulkopuolisten toimesta ja ihminen on vedettävä valoon vaikka väkisin.

Yhteiskuntamme hyssyttelee huumeongelmaa. Useat kaupungit painivat sen kanssa, mutta imagosyistä ongelman nimeä ei sanota ääneen. Asiat vaietaan tai ainakin yritetään vaieta kuoliaaksi. Harmi vain että metodi ei toimi: kun ongelmille kääntää selkänsä, ne saavat kasvaa rauhassa - pahimmassa tapauksessa mittakaavaan, joka ei ole enää perusterveydenhuollon hallittavissa.

En tiedä, miten huumeongelmat ratkaistaan. Varmaa kuitenkin on, ettei kukaan selätä niitä yksin. Asioista on korkea aika puhua suoraan ja oikeilla nimillä. Tarvitsemme enemmän tietoa ja entistä järeämpiä työkaluja huumeongelmien ennaltaehkäisyyn, huumeriippuvaisten hoitoon ohjaamiseen ja heidän läheistensä tukemiseen.

Ydinkysymys kuuluu: miten pääsemme vaikuttamaan (edes) ketjun alkupäähän, jo niihin ensikokeiluitaan suunnitteleviin alakouluikäisiin? Jokainen huumeiden käyttäjä on jonkun lapsi - ei ehkä omasi, mutta kenties jonkun läheisesi. Avataan siis silmät, puhutaan suoraan ja otetaan vastuu yhdessä.